12.11.2015

20# Palailua normiliikutukseen

Taisin vissiin vähän iloisemmin kehua ruunaa..


Käytiin tänään Masin luona, ja se odottikin heti tarhan ovella lähtöä. Nappasin sen kiinni ja pesin nopeasti sen kurajalat. Pistettiin ruuna kuntoon ja lähdettiin kenttää kohti, jossa jouduttiin purkamaan esterata ennenkuin pääsin hyppäämään selkään.

Masi on lihonut aivan kamalasti nyt kun en ole sitä ratsastanut ollenkaan. Huomasin myös, että se on kipeä oikeasta takajalastaan, jota tutkittuani tajusin että sitä on luultavasti potkaistu siihen. Jalka keräsi pikkuisen nestettä polven alapuolelle, mikä ei taida olla ensimmäinen kerta. 




En viitsinyt hirmu paljoja pyydellä Masilta, koska se ei tosiaan ole pitkään aikaan liikkunut muuten kuin liinan päässä. Yritin vain saada ruunan asettumaan hyvin ympyrällä ja tuoda sitä edes vähän sinne peräänantoon. Taisin saada vain yhden hyvän pätkän, jossa muoto ei ollut hirmu pitkä, niinkuin Masilla tuppaa aina olemaan. Pitkässä muodossa se juoksee mielellään ihan omia tahtejaan eikä viitsi paljoa odottaa ratsastajan ohjeita. 

Mentiin molemmilla pitkillä sivuilla ensin neljää puomia ravissa, jotka meni tosi kivasti. Masi pidentää mielellään askelta puomeille, joten se on meille helppo tehtävä. Lopuksi laitettiin vain kaksi puomia laukkavälillä. Niitäkin mentiin molempiin suuntiin. Ruunalle tuli pikku hiki, joten ruvettiin vielä loppuverkkaamaan ja lähdettiin tallille takaisin. Kylmäsin vielä jalat ja pesin suojat, jonka jälkeen laitettiin loimi päälle ja poika pääsi karsinaan syömään heinänsä. 



Mä en käsitä kuinka voin olla tuossa asennossa..? Mutta hevonen on söpö, joten olkoon tämä hirvitys täällä...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan asiallisesti!