18.10.2015

#17 Itsenäistä koulua & ratsastustunti



Pitkään aikaan en ole kirjoitellut, joten tulin nyt päivittelemään hieman kuulumisia. Masi on alkanut yhtäkkiä käyttäytymään agressiivisesti juurikin minua kohtaan, joten epäilen että se on jostakin kipeä.. Olen siis tehnyt maastakäsittelyä ja ratsastanut lähinnä käynnissä ja ravissa, muutamat laukkapätkät ottaen. Epäpuhtautta tai mitään muutakaan normaalista poikkeavaa en ole tuntenut tai huomannut. Lihonuthan se on melkolailla, ihan naurattaa tuo sen pallomaha.. :D 

Tänään kävin ratsastustunnilla pitkästä aikaa, tallilla jossa kävin aina ennen ratsastelemassa. Pääsin Pinnin selkään, ja sehän tuntui Masin jälkeen todella pieneltä.. (ennen ajattelin aina, että se on hirmu iso!) Tunnin aiheena oli siirtymiset ja puomit. Ei mennyt kovin mallikkaasti, hevonen kulki hyvin pitkässä muodossa melkolailla koko tunnin ajan ja hieman vissiin kaikkosi kannuksia, koska laukka meni välillä aivan kiidoksi ja laukkasiirtymisten jälkeen tamma painoi kädelle aivan hirveästi.. Pyrin kuitenkin pitämään pohkeeni ihan paikallaan ja jalan suorassa, mutta silti vissiin kannukset osuivat jonkun verran kylkeen. Mutta, ensikerralla sitten paremmin! :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoithan asiallisesti!