29.11.2016

#45 Ei olla kuolleita!

Täällä edelleen, tosin vähän eri tunnelmissa. Hankin puolisen vuotta sitten koiranpennun, jolla todettiin kuukausi sitten kyynärluun kasvuhäiriö. Se jouduttiin luonnollisesti leikkaamaan, kun ontuminen ei mennyt itsestään ohi. Jalkaan asetettiin metallipalat ja katkaistiin luuta noin sentin verran pois. Olen siis viettänyt kotosalla jonkin aikaa jo ihan vaan koiraa vahtien. Se on alkanut kulkea suht nopeaa vauhtia jo kolmella jalalla! Ihan yllätyin, kuinka nopeaa se hoksasi tekniikan.

Välissä on ollut monenmoista ratsastuskertaa, joista en ole saanut kuvia tai videota. Esimerkiksi Antin estevalmennus Pepellä, Vuokko Porthanin kouluvalmennus Pepellä, sekä useat muut itsenäiset ratsastuskerrat jotka on mennyt tosi kivasti! Kävin myös eilen menemässä vähän koulua kentällä, ja ruuna tuntui niin rennolle ja kuuliaiselle. Happy happy!

Olen myös aloittanut vuokraamaan Draama nimistä estetammaa samalla tallilla, missä Pepe asuu. Näin voin helposti ratsastaa molemmat hepat samalla kertaa, ja nyt minulla on vuokrattavana kouluhevonen, estehevonen sekä tietysti Holly, jolla pystyy tekemään melkeimpä mitä vaan :) On kuitenkin ihan huippua, että pääsen pian kehittämään omia hyppytaitojakin Draaman kanssa, josta taas seuraa se, että luultavasti minun on helpompi ratsastaa Pepeäkin esteillä (joissa ruunanrupsukka ei niin hyvä ole). 

Mitäs lukijoille kuuluu? Kukaan enää hengissä? :D 

1 kommentti:

Kommentoithan asiallisesti!